torstai 24. maaliskuuta 2016

Piip piip!





Rakastan pääsiäistä. Rakastan sen iloisia värejä, kukkia ja herkkuja. Pääsiäistä voi jokainen viettää haluamallaan tavalla. Tai olla viettämättä. Pääsiäinen ei aseta mitään velvollisuuksia.

Sain viimein laitettua nauhat monta vuotta sitten keramiikkakurssilla valmistamiini lintuihin ja ripustin koristeen ulko-oveemme. Vaikka en hirveästi innostunutkaan keramiikasta, ovat nämä pienet siellä valmistamani esineet silti mukava muisto.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Kirjoneuletta pikkuvarpaille



Lähipiiriin syntyi monta vauvaa vuoden alussa. Niinpä tartuin toimeen ja neuloin useamman parin näitä iki-ihania vauvan kirjoneulesukkia. Ylimmän kuvan sukat menivät tytölle, kahdet muut pojille.

Tykkään kovasti myös näiden sukkien langasta, Dropsin Karismasta, jota tekisi mieli ostaa aina vaikka kuinka paljon varastoon. Neuloin sukat 3mm sukkapuikoilla.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Epämukavuusalueella






Innostuin kokeilemaan Metsolan liivihameen ompelua vanhasta Suuri Käsityö -lehdestä (8/2014). Ompelu ei ollut helppoa, sillä en ole aiemmin ommellut juuri muuta, kuin suoraa saumaa puuvillakankaalle. Muun muassa resorien ompelu tuotti ongelmia, ja jouduinkin käyttämään ahkerasti ratkojaa ennen kuin tulos oli tyydyttävä. Syytän siitä kyllä osittain ohjetta, sillä siinä neuvottiin leikkaamaan resori vain hieman pienemmäksi, kuin pääntie- ja kädentiet. Tulos oli tietysti lörpöttävä.

Ihme kyllä, liivihameen ompelu ei onnistunut sammuttamaan ompelukipinää. Jatkoin harjoituksia Noshin leggareilla (ilmaiset kaavat Noshin nettisivuilla) ja kun ne onnistuivat niin kivasti, ostin lisää kankaita ja tein heti perään toisen parin. Myös Noshin paita (kaavat Suuri Käsityö 5-6/2015) on tekeillä, mutta siitä lisää myöhemmin.