maanantai 21. lokakuuta 2013

Teippailtu synttärikortti





Pari yötä sitten satoi maahan ensilumi. Se jaksaa ilahduttaa joka vuosi! Koirakin ilahtui, pyöri lumessa ja etsi keppejä heitettäväksi.

Viikonloppuna tein synttärikortin washi-teipeistä. Kortin idea on Pinterestistä, mutta minä kopioin idean Virkatulta linnulta. Vihreän teipin olen saanut japanilaiselta kirjekaveriltani. Muut ostin viikko sitten Oulun kädentaitomessuilta.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Pientä pienille käsille






Tänä syksynä ruska on ollut kauniimpi, kuin vuosiin. Olen nauttinut ulkoilusta täysin siemauksin. Talvi lähestyy kuitenkin uhkaavasti, joten neuloin veljeni pienimmäiselle lapaset ja varalapaset. Ajattelin, että lapasissa saa olla pitkät varret, että ne pysyvät hyvin paikallaan.

Käytin lapasiin (ihan liian pitkään lankavarastossa muhineita) Schachenmayr Baby Wool -lankoja, jotka ovat ihanan pehmeitä. Mielestäni 25 gramman kerät ovat kuitenkin harmillisen pieniä. Jouduin itse asiassa tekemään lapasiin siksi eriväriset raidat, ettei yksi kerä lankaa olisi ihan riittänyt yhteen pariin. Raidat näyttävät kuitenkin kivoilta, joten loppu hyvin kaikki hyvin.