Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neulomukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neulomukset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Merinovillahuppari





Aloitin tämän neuletakin hiekkalaatikon reunalla nauttien syksyn viimeisistä auringonsäteistä. Tein takkia koko talven pikkuhiljaa ja keväällä valon lisääntyessä se oli viimein valmis. Jatkossa muistuttelen itseäni valitsemaan vähän reilumman koon, sillä lapsilla on tapana kasvaa niin hurjan nopeasti! Onneksi ohje oli aika reilua mitoitusta.

Lanka: Hjertegarn Extrafine Merino 120
Puikot: 4mm
Ohje: Suuri Käsityö 2/2015

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

So Sweet Socks itselle ja tyttärelle





Yhdestä kerästä Austermann Step 6 -lankaa tuli Niina Laitisen So Sweet Socks -sukat sekä itselle, että tyttärelle ja lankaa jäi vielä vähän ylikin. Ohjeessa mainitaan, että nämä ovat herkkusukat pätkävärjätylle langalle ja olen ehdottomasti samaa mieltä! Mallin aaltokuvio tulee näin kivasti esiin.

Omat sukkani tein muuten ohjeen mukaan, mutta joustimissa (ylhäällä 12krs, nilkassa 9krs) on vain 52s ja kantapään tein normaalisti, kun en saanut ristiinvahvistettua onnistumaan nätisti.

Tyttären sukat ovat kaksivuotiaan kokoa ja näissä on ylemmässä joustimessa 40s, mallikerrassa 44s ja nilkan joustimessa ja siitä eteenpäin 36s. Näin tuli mukavan istuvat sukat kengissäkin käytettäväksi.

Puikot: 3mm

lauantai 18. helmikuuta 2017

Taimitarhan syyssukat



Tehdäänpäs pienimuotoinen kambäkki Taimitarhan syyssukkien muodossa. Tämä olikin ensimmäinen kerta liki seitsemään (!) vuoteen, kun pidin kuukausien mittaisen tauon bloggaamisessa. Syynä lienee taapero, jolta ehdin kyllä tehdä jo käsitöitä, mutta en saa aikaiseksi kuvata niitä.

Mutta mennäänpäs asiaan. Eli tässä ovat Niina Laitisen suunnittelemat Taimitarhan syyssukat, joiden ohje julkaistiin syksyllä Taimitarhan Facebook-sivuilla (ja tapahtumasivulla) pätkä kerrallaan kahden viikon ajan.

Ohjeessa taisi olla 3,5mm puikot ja lankana Seitsemän veljestä, mutta koska minulla on sirot jalat, tein omani Janne-langalla 3mm puikoilla. Ja voi kuinka hyvin ne sopivatkaan jalkaan! Voisi sanoa, että istuvuus on jopa hämmästyttävän hyvä!

tiistai 6. syyskuuta 2016

Hempeät piirakkasukat


Joskus lanka herää eloon vasta kun se neulotaan. En tykännyt yhtään tästä lahjaksi saamastani Ville-langasta kerällä, mutta sukista tulikin yllättäen tosi kivat. Onneksi annoin langalle mahdollisuuden, enkä jättänyt sitä laatikon pohjalle hautumaan.

Lahjoitan sukat Hope ry:lle, joka viisaasti kerää jo alkusyksystä sukkia ja lapasia pukinkonttiin. Ohje piirakkasukkiin löytyy ainakin Novitan sivuilta ja Novitan vanhemmasta Sukkalehdestä (2011).

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Turkoosit piirakkasukat lapselle



En tiedä mikä näissä piirakkasukissa niin viehättää, mutta tykkään mallista hirvittävästi! Olen aikaisemmin tehnyt näitä vain aikuisten koossa, mutta satuin törmäämään Arkimamman arkiralli -blogissa myös lasten piirakkasukkien ohjeeseen ja hetihän ne lennähtivät puikoille!

Tein sukat muutoin ohjeen mukaan, mutta loin 40 silmukkaa (39 sijaan). Näin sain kuvion molemmille puolille oikein neulottujen silmukoiden jonon. Tein varteen viisi kuviokertaa ja kärkeen neljä ennen kavennuksien aloittamista. Sukista tuli vielä aika reilut sirpakalle 1,5-vuotiaalle.

Lanka: Sandnesgarn Smart
Puikot: 3mm

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Sympaattinen tupsupipo




Löysin sattumalta ihanan Siksak-pipon ohjeen Ravelrystä, kun mietin mitä Karisma-langan jämistä voisi tehdä. Piposta tuli mielestäni tosi symppiksen näköinen kuvioineen ja tupsuineen.

Kaikki pipon langat ovat siis Dropsin Karismaa. Joustinneule on tehty 3mm ja muu osa 3,5mm puikoilla. Tupsu onnistui näppärästi Novitan tupsukehikolla. Kokeilin sitä vasta nyt ensimmäistä kertaa, vaikka pakkaus on ollut myynnissä jo iät ja ajat.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Kirjoneuletta pikkuvarpaille



Lähipiiriin syntyi monta vauvaa vuoden alussa. Niinpä tartuin toimeen ja neuloin useamman parin näitä iki-ihania vauvan kirjoneulesukkia. Ylimmän kuvan sukat menivät tytölle, kahdet muut pojille.

Tykkään kovasti myös näiden sukkien langasta, Dropsin Karismasta, jota tekisi mieli ostaa aina vaikka kuinka paljon varastoon. Neuloin sukat 3mm sukkapuikoilla.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Säihkysääret!


Sain joululahjaksi neljä kerää Novitan Heijastus-lankaa. Päätin etten anna langan asettua taloksi, vaan siitä on heti tehtävä jotakin. Neljä kerää olisi juuri sopiva määrä jättiläispötkylöihin, eli polveen asti ulottuviin säärystimiin.

Heijastus on paksua lankaa, joten se ei kaipaa sen kummempia kikkailuja. Tein säärystimet neulomalla 26 silmukalla (1o, 1n) -joustinta. Pötkylät olivat mukavan rentouttava projekti ja valmistuivat pikapikaa 6mm puikoilla. 

Ja voi kuinka sopivaan aikaan ne valmistuivatkaan, sillä juuri silloin oli melkein 30 asteen pakkaset. Siitä lähtien nämä kaverukset ovat kulkeneet mukanani aina, kun jalkani kaipaavat erityistä lämmitystä.

Samalla sain säihkysääret, sillä langan heijastinsäikeet heijastavat yllättävän hyvin!

perjantai 22. tammikuuta 2016

Lapasia yksivuotiaille




Ennen tyttäremme syntymää virkkasin hänelle pienen viltin, joka on ollut kovassa käytössä vaunuissa ja rattaissa. Projektista jäi laatikkoon pyörimään muutama jämäkerä, joista nyt päätin hankkiutua eroon. Tein ensin lapaset vain omalle tytöllemme, mutta nälkä kasvoi syödessä, ja niin sai myös muutama muukin taapero käsiinsä lämmittimet.

Lapaset on tehty 32 silmukalla ja varsissa on 25 kerrosta (1 kiertäen oikein, nurin) -neulosta. Yläosaan löysin ohjeen Omin käsin, ihan itse -blogista. Lapasista tuli oikein hyvän kokoiset yksivuotiaalle. Kasvunvaraakin oli sopivasti. Käytin lapasiin 3mm puikkoja, ja lankahan oli sitä ihanan pehmeää merinovillalankaa, Hjertegarn Palinoa.

torstai 29. lokakuuta 2015

Kirjoneuletta vauvalle




Löysin Life with Mari -blogista ohjeen valtavan ihaniin lapsen kirjoneulesukkiin. Sukat suorastaan lennähtivät puikoille ja valmistuivatkin nopsasti. Sukat on tikuteltu Dropsin Karismalla 3,5mm puikoilla.

Ohjeessa on kaksi kokoa, vauvalle ja taaperolle. Tein nyt pienemmän koon sukat, mutta varmaan tulee tehtyä myöhemmin vielä ne suuremmatkin. Ohjeessa sanotaan, että molempiin kokoihin kannattaa varata kaksi kerää pääväriä, mutta mulla riitti yksi kerä juuri ja juuri. Toista väriä meni ehkä puoli kerää tai alle. Ohje oli tosi hyvä! Suosittelen lämpimästi!

Ps. Joulukaktuksemme yllätti meidät iloisesti kukkimalla ensimmäistä kertaa kunnolla. Malttamatonkin oli, kun jo lokakuussa aloitti! 

lauantai 24. lokakuuta 2015

Harmaat raitalapaset



Kävi hairahdus. Ystäväni siivosi muuttaessaan lankavarastonsa ja kysyi haluaisinko ostaa häneltä ison kassillisen lankoja. En voinut vastustaa kiusausta, vaikka tähän taloon ei todellakaan olisi tarvittu enää yhtään kerää! 

Tässäpä nyt kuitenkin ensimmäinen tuotos uusista langoista: peruslapaset itselleni. En ole ihan varma, mutta lienevät seiskaveikkaa. Ohje on omasta päästä, sillä useimmilla neuleohjeilla lapasista pukkaa tulemaan minulle aivan liian suuria.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Syysterveiset ystäville




Ystäväni muutti syksyn tullen toiseen kaupunkiin, joten halusin neuloa hänelle ja hänen puolisolleen pienet lämmittimet. Ohje on vanha kunnon Susie Rogers' Reading Mitts, jolla olen tehnyt jo monta monituista paria kämmekkäitä. Lanka oli tällä kertaa Dropsin Karismaa ja puikot 3,5mm.

Maalasin mukaan myös auringonkukkakortin, johon sain inspiraatiota elokuun Taika-lehdestä. Sain lehtitilauksen lahjaksi mieheltäni, joten lehti kolahtaa minulle nykyään ihan postiluukkuun. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulle tulee askartelulehti.

Mukavaa syksyä kaikille!

maanantai 24. elokuuta 2015

Päikkäreitä ja pikkusukkia





Tyttäremme nukkuu päikkärinsä parhaiten ulkona. Meillä ei ole kuitenkaan omaa pihaa, joten nyt kesällä olen kärrytellyt hänet jonnekin mukavaan neulomispaikkaan ja neulonut sarjatuotannolla pikkusukkia hänen nukkuessaan. Samalla saivat kyytiä ohuet sukkalangat, joiden määrä oli päässyt ryöstäytymään jo pahemman kerran käsistä.

Välillä neulomisaikaa on ollut parikin tuntia, joten sukkia alkoi kertymään ihan mukavasti. Tyttäremme ei luonnollisestikaan näin monia sukkia tarvi, joten kävin viemässä sukat Hopelle. Syksyn tullen niille on varmasti käyttöä.

Pikku Godzilla auttoi ystävällisesti sukkien kuvaamisessa.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Pikkuiset Lise-Loten sukat





Kevät on jo pitkällä ja mieleni on halajannut värejä! Olenkin nyt ostellut parvekkeen pöydälle ahkerasti kylmemmässäkin säässä pärjääviä kukkia, kuten tulppaaneja ja narsisseja. Niiden pirteät värit piristävät kummasti mieltä.

Neuloin pienet vaaleanpunaiset Lise-Loten sukat juuri syntyneelle tyttäremme pikkuserkulle. Lankana on sama Dale Garn Baby Ull, josta olen tikutellut omallekin tytöllemme lämmikkeitä. Ohjetta muokkasin sen verran, että tein joustimet (1 kiertäen o, 1 n) -joustimena ja kantapäät ensimmäistä kertaa tiimalasikantapäinä. Oli mukava opetella jotakin uutta!

torstai 12. maaliskuuta 2015

Lisää raitoja






Vauvanhoidolta ei ole juuri liiennyt aikaa neulomiseen, mutta olen minä pipon sentään saanut itselleni kevättalven aikana tehtyä. Nyt on sekä äidillä että tyttärellä raidalliset päähineet.

Ohje on iki-ihana Raituli, josta tein pienimmän koon 2,5mm puikoilla ja Dale Garn Baby Ull -langalla. Pipo on juuri sopivan ohut lämpöisiin kevätpäiviin.

Titityy!

perjantai 30. tammikuuta 2015

Talvivauvalle






Tyttäremme syntyi uuden vuoden aaton aattona. Hänen syntymäpainonsa oli vain vähän alle 2,5 kiloa, joten kaikki vaatteet olivat aluksi hurjan suuria. Niin myös tämä haalari, jonka neuloin hänelle odotusaikana. Nyt paino on kuitenkin noussut hienosti ja jotkut 50 cm vaatteet alkavat jo olla pieniä.

Haalarin ohje on vanhasta Suuri käsityölehdestä. Olen neulonut samalla ohjeella jo kaksi muutakin haalaria, toisen veljenpojalleni ja toisen mieheni pikkusiskolle. Tykkään ohjeesta, sillä se on yksinkertainen ja ainaoikeinneule venyy hyvin lapsen kasvaessa.

Haalari ja junasukat on neulottu Novita Wool -langalla, haalari 3 mm puikoilla ja sukat 2,5 mm puikoilla.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Kaksi klassikkoa




Halusin tehdä pian syntyvälle vauvallemme myssyn vastasyntyneen koossa. Ensin kokeilin kypärämyssyklassikkoa Novitan ohjeella. Noudatin ohjetta ja sen mukaisia silmukkamääriä, mutta neuloin myssyn paljon ohuemmalla langalla (Dale Garn Baby Ull) ja ohuemmilla puikoilla (2,5mm).

Kypärämyssystä tuli näin aika pieni, mutta päätin varmuuden vuoksi neuloa vielä pienemmän myssyn toisella ohjeella. Valitsin Ravelryssä suositun Norwegian Sweet Baby Cap -myssyn. Tämänkin ohjeen muokkasin pikkuruiseksi, vastasyntyneelle sopivaksi.

Nyörit tein kumpaankin myssyyn kolmen silmukan putkineuloksella (i-cord). Saapa nähdä, kumpi myssyistä osoittautuu sopivammaksi.

Peukalottomat lapaset on neulottu näin:
  • Luo 40 silmukkaa
  • 24 krs (1o, 1n) -joustinta kiertäen (oikeat silmukat on neulottu takareunoistaan)
  • 24 krs sileää
  • Sädekavennus