sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Syksy






Mikä on tämä väsymys, joka ei tunnu johtuvan oikein mistään? Syksyn saapuessa se vain tulee ja tuntuu siltä, että osa energiastani on vain kadonnut jonnekin. Hulluinta tässä on se, että ainakin minulla syksy on kiireistä aikaa. On paljon kaikenlaista tekemistä, johon pitäisi jaksaa keskittyä. Valitettavasti tämä johtaa siihen, että ei ole aikaa tai jaksamista tehdä niitä kivoja juttuja, joista sitä energiaa saisi.

On syksyssä toki hyvätkin puolensa, niin kuin sadonkorjuun herkut; puolukat, omenat ja sienet vaativat syksyn. Ihana on myöskin uusi harrastukseni, keramiikkakurssi, jota oikein odotan, ja joka toimii varmana piristysruiskeena joka maanantai. Varmasti laitan savitöistäni kuvia tännekin, kunhan niitä alkaa valmistua.

Ehkä sitä pitäisi vain antaa periksi. Olla väsynyt hyvällä omalla tunnolla ja vaatia itseltänsä vähän vähemmän. Uskoa että se energia sieltä taas jossain vaiheessa palailee. Tehdä aikaa niille kivoille asioille vaikka väkisin.

PS: Kuvassa näkyvät kämmekkäät ovat jo neljännet samanlaiset ja viidennet ovat jo puikoilla. Näitä on mukava ja nopea tehdä ystäville, kun ohje on jo niin tuttu.

torstai 1. syyskuuta 2011

Tupsupipo



Tällainen peruspipo syntyi, kun joustinneulos oli liian tiukkaa alkuperäiseen tarkoitukseensa. Olin kerrankin työlleni armollinen ja säästin sen purkamiselta. Lanka on Novitan Woolia, joten eipähän kutita! Puikot ovat kokoa 2,5. Tupsun tekoa piti vähän muistella, mutta helpostihan se sitten kuitenkin onnistui.

Tässä ohje siltä varalta, että joku muukin innostuu neulomaan lämmikettä syksyksi:
  1. Luo 136 silmukkaa.
  2. Neulo 2o,2n -joustinta pyörönä n. 18 cm.
  3. Kavenna neulomalla 2o yhteen, 2n yhteen koko krs.
  4. Neulo 1o,1n -joustinta n. 2 cm.
  5. Neulo 2s oikein yhteen koko krs.
  6. Neulo 1 krs oikein.
  7. Toista kohdat 5 ja 6.
  8. Katkaise lanka ja pujota silmukoiden läpi.
  9. Tee tupsu ja kiinnitä se päälaelle.