Kesällä on ihana laittaa ruokaa, kun kaupat pursuavat erilaisia kasviksia, joista iso osa on jopa kotimaisia. Viime aikoina olen tehnyt aika monta kertaa täytettyjä paprikoita ja kesäkurpitsoita. Täytteeksi voi laittaa mitä haluaa, mutta minulla on ollut tapana täyttää paprikat riisillä, jauhelihalla ja aurajuustolla. Päälle vielä juustoraastetta, niin on hyvää!
Pakastan joka vuosi laatikollisen mansikoita. Sen enempää ei kaksi ihmistä tarvitse, kun pakkaseen tulee muitakin marjoja. Tänä kesänä päätin ostaa mansikkani torilta luomulaatuisena, sillä kauhistuin kun kuulin miten paljon myrkkyjä mansikoihin yleensä suihkutetaan. Hyvin näyttävät mansikat kasvavan ilman myrkkyjäkin. Maku oli erinomainen ja laatu varmasti parhain, mitä olen ikinä nähnyt. Viiden kilon laatikko maksoi 37 euroa.
Ai nam, mitä mansikoita! Ja kylläpä täytetyt kesäkurpitsat ja paprikat näyttävätkin hyvältä. Meilläkin niitä kuluu. :)
VastaaPoistaNämä mansikat olivat kyllä ihan omaa luokkaansa!
PoistaTäytetyt paprikat ja kesäkurpitsat ovat loppujen lopuksi aika nopeatekoisia. Teen monesti reilun annoksen täytettä ja työnnän osan pakkaseen seuraavaa kokkailukertaa varten. Sitten se vasta nopeaa onkin!