maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukuun ensimmäinen






Itse tehty joulukalenteri on valmistunut ja toimitettu hyvissä ajoin ystävälleni! Mikä ilo olikaan avata oman kalenterini ensimmäinen luukku, eli pieni paperipussukka. Ennen avaamista pussukkaa piti tietysti hypistellä, heilutella ja kuulostella - mitä se mahtaa sisältää?

Sovimme kalenterivaihtoon osallistuvien kesken etukäteen, että kalenterin sisällön tulee maksaa vähintään 20€ ja enintään 30€, jotta kaikki osallistujat saisivat suurinpiirtein tasalaatuiset kalenterit. Tekemäni kalenterin hinnaksi tuli noin 30€, jos ei oteta huomioon kankaita, lankoja ja muuta kotoa jo ennalta löytynyttä materiaalia.

Kalenterin tekeminen oli hauskaa, mutta myös vähän työlästä. Vaikeinta oli tietysti 24 erilaisen idean keksiminen. Seuraavan kalenterin tekeminen onkin sitten jo helpompaa, kun homma on jo tuttua.

Kahdessa alimmassa kuvassa näkyvät tekemäni kalenterin luukut jouluaatolle ja aatonaatolle. Kämmekkäiden ohje löytyy Ravelrystä nimellä Susie Rogers' Reading Mitts. Kestosuosikkini! Purkissa on puolestaan kuivat ainekset Amerikkalaisiin pikkuleipiin. Leipurille jää rasvan ja kananmunan lisääminen. Näihin otin ohjeen kirjasta Kaarnasydän ja sammalkranssi.

2 kommenttia:

  1. Vau, tuossapa riittääkin availtavaa! Tosi kiva idea tuo kalenteri :) Lämpimän näköiset kämmekkäätkin. Mukavia joulupuuhasteluja sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, idea on kyllä huippu! Puuhakasta joulun odotusta myös sinulle!

      Poista