keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kaksinaamainen PaaPiin "Tee-se-itse"-kissa



Sain viimein ommeltua 4kk ikäiselle tytöllemme PaaPiin "Tee-se-itse"-kissan. Ompeleminen ei ilmeisesti ole ihan mun juttu, sillä kissaa ommellessa meinasi hermot mennä noin miljoona kertaa.

Ensimmäinen hermojenmenetystilanne tapahtui käsien kanssa, kun yritin laittaa ne liian täyteen vanua, eikä niiden ompeleminen onnistunut sitten alkuunkaan. Lopulta tyydyin laittamaan käsien yläosiin vain olemattoman määrän vanua, niin että ne vähän lurpsottavat, mutta ovat sentään kissassa kiinni!

Myös jalkojen ompelemisen kanssa oli ongelmia, sillä kissa piti ensin kääntää nurin päin ja kädet ja jalat survoa otuksen sisään. Onnistuin vielä ompelemaan jalat liian läheltä reunaa, niin että jouduin tekemään tämän survomisoperaation kahteen kertaan.

Kuitenkin, loppu hyvin kaikki hyvin! Kissasta tuli lopulta sen näköinen kuin kuuluukin, ja se sai heti tytöltä kunnon halit!

2 kommenttia:

  1. Hehheh, oisitpa kuullut ja nähnyt sen mun sohvatyynynpäällisen ompeluprojektin! Oli nousta kädet pystyyn monta kertaa, mutta onneksi kaveri kannusti vieressä. Hieno kissahan tuo on ja sen käsillä on isompana helpompi leikkiä, kun ne kerran taipuu vähän johonkin suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan oli ihan samanlaista puhinaa, kuin minun ompeluhetki! Minun piti ihan väillä pitää taukoja, kun niin sapetti :')

      Poista