Keittiön ikkuna on jo pitkään odottanut uusia verhoja. Viime viikolla sain sitten vihdoin ostettua Finlaysonin Elefantti-kangasta, jota olen monet kerran ihaillut myymälän ikkunassa. Surautin kankaasta verhot saman tien kotiin päästyäni. Yksi leveys paksua kangasta (150 cm) riitti puoliksi leikattuna mukavasti paneeliverhoiksi. Ja kylläpä muuttui keittiön ilme!
maanantai 17. kesäkuuta 2013
Trööt! Elefantteja keittiössämme
Keittiön ikkuna on jo pitkään odottanut uusia verhoja. Viime viikolla sain sitten vihdoin ostettua Finlaysonin Elefantti-kangasta, jota olen monet kerran ihaillut myymälän ikkunassa. Surautin kankaasta verhot saman tien kotiin päästyäni. Yksi leveys paksua kangasta (150 cm) riitti puoliksi leikattuna mukavasti paneeliverhoiksi. Ja kylläpä muuttui keittiön ilme!
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Pitsihuivi Fifi III
Bongasin Novita-lehdestä kauniin pitsipuseron ohjeen. Ostin langat (Novita Rose Mohair ja virkkauslanka) ja aloin neulomaan puseroa. Pian huomasin, että puserosta olisi tullut ohjeen mukaan neulottuna aivan hillittömän suuri, vaikka koko oli XS/S. Ärsyttävää. Eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta, vaan olen pienennellyt Novitan ohjeita aika useinkin.
Päätin tehdä langoista jotain muuta ja päädyin kokeilemaan Fifi III -huivia. Ohje oli todella selkeä ja huivi valmistui 6mm puikoilla nopeasti. Huivista tuli mielestäni kaunis, muttei ihan 'minun näköiseni'. Siksipä se matkustaakin piakkoin pikkuserkulleni.
maanantai 20. toukokuuta 2013
Kukkaset ja pannut
Näin herttaisia ristipistomalleja löytyi kirjasta 'Ompele suloiset lahjat - 25 nopeaa ja nättiä ohjetta' (Helen Philipps). Kirjassa ristipistotöitä oli kiinnitetty erilaisiin pieniin tavaroihin, kuten pyyhkeisiin, pannumyssyihin ja essuihin. Tällä kertaa käytin malleja kortteihin, mutta esimerkiksi koristeltu pressopannun päällinen houkuttelisi vielä kovasti. Pistelin kuviot pieniruutuiselle Aida-kankaalle ja liimasin työt paperiliimalla valmiille korttipohjille. Pikkuruiset napit kruunaavat kukkakortit.
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
Kaksi juhlijaa
Syntymäpäiväni osuu lähekkäin Äitienpäivän kanssa, joten juhlimme niitä usein perheen kesken samana päivänä. Ystäväni kävivät onnittelemassa minua kuitenkin jo eilen, joten näille kaksipäiväisille kekkereille oli leivottava jotain. Kinuskikissan minttusuklaakakku oli uusi kokeilu ja osoittautui oikein hyväksi ja riittoisaksi valinnaksi meille makeanystäville.
lauantai 27. huhtikuuta 2013
Harmaana päivänä
Toiset kevätpäivät ovat harmaita ja toiset aurinkoisia. Aurinkoiset päivät ovat valloittavia, mutta harmaissakin on oma tunnelmansa. Eräänä tällaisena harmaana päivänä kävelimme koiran kanssa järven rantaan ja satuimme näkemään joutsenia. Myös lokkipariskunta oleskeli tiiviisti joutsenten lähistöllä. Nekin halusivat kai tulla ihailluksi ja kuvatuksi.
Samaisena päivänä mieltäni lämmitti myös Apple Pie, jonka leivoin avopuolisoni nimpparin kunniaksi. Resepti on Kinuskikissalta. Eikös tuo ole juuri sellainen piirakka, joka aina sarjakuvissa varastetaan ikkunalaudalta?
Samaisena päivänä mieltäni lämmitti myös Apple Pie, jonka leivoin avopuolisoni nimpparin kunniaksi. Resepti on Kinuskikissalta. Eikös tuo ole juuri sellainen piirakka, joka aina sarjakuvissa varastetaan ikkunalaudalta?
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
Vielä muutama nuttu
Kevätsiivouksen yhteydessä kaapista löytyi vielä muutama raidallinen Etiopianuttu, jotka oitis kiikutin eteenpäin. Lanka ja puikot olivat samat, kuin aiemminkin. Otin kuvat noin viikko sitten ja lumet ovat sen jälkeen jo aika hyvin sulaneet metsistäkin. Vihdoin!
perjantai 19. huhtikuuta 2013
Tuovin suklaakakku
Leivoin tällä viikolla Tuovin suklaakakkua, joka on maustettu kaakaoliköörillä. Liköörin käyttäminen leivonnassa oli mulle ihan uutta, joten sitä oli mukava kokeilla. Resepti oli hurjan suuri, joten tein taikinasta vain puolet, mutta näin hyvää kakkua olisi kyllä voinut tehdä kerralla koko määränkin.
Sellaista asiaa jäin ihmettelemään, että kakustani tuli vaalea, kun taas Kotilieden sivuilla oleva kakku on ruskea. Mutta toisaalta reseptissä ei ole mitään, mikä tekisi kakusta tumman. Taitaakin olla niin, etteivät lehtien kuvat ja reseptit aina vastaa toisiaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)