keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Piparkakkuarkkitehdin joulupuuhat




Piparkakkujen leipominen kuuluu ehdottomasti minun joulupuuhiini, joten olin hyvin tyytyväinen, että ehdin ne joulukiireiltäni tehdä. Teen taikinan ja kuorrutteen aina itse, juuri niin kuin kotonakin äidin kanssa tehtiin. Käytän kuorrutetta myös talojen kokoamiseen, sillä se onnistuu kyllä kun on kärsivällinen, maistuu paremmalta kuin sulatettu sokeri, eikä sormiinkaan tule palovammoja. Talojen tekemisessä sattui pieni arkkitehtuurinen moka. Piirsin itse kaavat ja unohdin tehdä taloihin päätykolmiot. Onneksi koristeluun tarkoitettuja karkkeja oli riittävästi paikkaamaan myös nämä reiät päätyseinistä ja lopputulos oli lopulta ihan hieno. Lopuksi piti tietysti myös porsaiden saada vähän kuorrutetta osakseen.

3 kommenttia:

  1. Ihanan värikkään piparkakkutalon olet tehnyt :) Ja nuo sytykeruusut oli ihan mahtavat, niitä taitaa löytyä ensi joulun paketeista. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Susanna, itse asiassa tein kaksi taloa. Punaisen ja vihreän. Veljeni lapsukaiset olivat panneet punaisen talon remonttiin melkein siltä seisomalta, mutta ei siinä mitään, eipähän jää pölyttymään :)

    VastaaPoista
  3. Niinhän siinä lukee, että TALOJEN kun tarkemmin lukee :) Olet ollut kyllä yliahkera ;) itse kun en saanut edes sitä yhtä tehtyä.Hyvähän se on, että on maistunut.

    VastaaPoista