tiistai 9. huhtikuuta 2013

Pannunalunen





Virkkasin pienen nalletilkun Ravelryn ohjeen, Square Bear Square, mukaan. Tilkku olisi ollut liian ohut pannunaluseksi yksinään, joten virkkasin alle vielä toisen neliön. Raaskiikohan näin söpön otuksen naamalle laskea kuuman kattilan tai teepannun?

Jostain syystä neulominen on aiemmin ollut enemmän mun juttu, kuin virkkaaminen. Nyt kuitenkin huomasin, että virkkaamisessa on omat etunsa. Se on jotenkin armollisempaa. Virheet eivät näy niin helposti ja langan päät on helpompi päätellä näkymättömiin. Lisäksi virkatessa on helpompi tehdä aivan niin kuin lystää, vaikkei sattuisikaan olemaan mikään ekspertti.

Lanka: Drops Paris
Koukku: 4 mm

4 kommenttia:

  1. Söpö nalle ja tuo vihreä raita saa pannulapun näyttämään ihanan keväiseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo vihreä on oikeasti vielä voimakkaamman värinen. Jostain syystä en saanut sitä millään kuvattua, kuin tuollaisena vähän hailakkana.

      Poista
  2. Minäkin olen vasta ihan viime vuosina opetellut virkkaamaan, edes ihan jotain perusjuttuja. Ennen vaan neuloin. Mun virkkaussuosikki on edelleen isoäidin neliöt :)
    T: Anna-pikkuserkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anna! Isoäidinneliöt ovat kyllä kivoja :)

      Poista